Pyyslammen paikkeilla

Aurinko helottaa lämpimästi, mutta tienvarren heinikossa kiiltelee vielä kaste. Rusakko on pysähtynyt keltaisen sulkuviivan päälle. Se kuuntelee hievahtamatta, suippo pää on kääntynyt kohti mutkaa.

Ilma halkeilleen asvaltin päällä väreilee.

Mutkan takaa lähestyy kumisen rytmikäs sointi. Rusakko kyyristyy, loikkaa ojan yli ja katoaa harvaan kuusikkoon.

Pojat ovat ehkä neljän - viidentoista. Kaikki kolme polkevat määrätietoisesti, mutta ilman kiirettä. Käyräsarvisten retkipyörien sivuilla roikkuu vihreät, nailoniset satulalaukut. Karrimor, niissä lukee.

- Auto!

Rattaat sirisevät, kun pojat liukuvat jonoon tien oikeaan reunaan.

Moottorin ääni voimistuu. Pölyinen Datsun ohittaa joukon huojahtaen, viistää melkein tien vasenta reunaa ja katoaa mutkan taa. Sen ääni heikkenee ja lakkaa.

Sinisen pakokaasun käry sekoittuu heinän ja kuumenevan asvaltin tuoksuihin.

Etummainen poika pyyhkäisee kämmenselällä hikeä otsaltaan ja vilkaisee valkoisena hohkavaa aurinkoa. Pojalla on kauhtunut valkoinen T-paita ja siniset jalkapalloshortsit. Jalassa siniset ulkoilutossut, joissa kolme valkoista raitaa. Niska ja käsivarret punoittavat. Poika keskeyttää polkemisen ja antaa pyörän rullata. Hän kurottaa telineestä valkoisen juomapullon, kohottaa sen huulilleen ja puristaa. Nieleksii ahneesti.

Takimmainen nousee putkelle ja lisää vauhtia. Hän ohittaa muut siirtyen ensimmäiseksi, istuu sitten takaisin satulaan ja jatkaa tasaista vauhtia. Muut seuraavat melkein edellä ajavan takapyörää koskettaen.

Pojat katoavat mutkan taakse.

Taivaalla ei näy pilvenhattaraakaan. Sirkat sirittävät.

Kesää riittää vielä.