Kuolemaan asti

Kuolemaan asti sinun,
vakuutit käsistäni pidellen
syvälle silmiini imeytyen
elämäni mies

lahjoilla, kukilla, matkoilla
mutta eniten kaikista
hellillä sanoilla
sinä minut valitsit

enää muuta me tarvinneet
me toisemme jo löytäneet
yhdessä päivän kerrallaan
sinä ja minä ja kaunis koti

mutta miksi piti
sen naisen siitä seminaarimatkasi
hotellista jossa en ole käynytkään
soittaa ja väittää, huoneeseemme
rouvan unohtaneen tavaroitaan

kyljelläsi yölampun valossa,
karvainen käsi pään alla sinä nukut
tutulle partavedelle tuoksuen
unellesi hymyillen

kuolemaan asti minun,
minä ajattelen
kun koetan sormellani
leipäveitsen kylmää terää

kuolemaan asti minun,
minä ajattelen
kun astun
kynnyksen yli huoneeseen